
Kimmo Kemppi
“Onnellisuus on ilmaista”
Pituus: 191cm
Paino: 98kg
Silmien väri: Sininen
Synt. pvm: 18. Heinäkuuta
Horoskooppi: Rapu
Jäsenyys: 2012 Elokuu
Kotikaupunki: Akaa
Olen syntynyt vuonna 1986 Akaan Toijalassa, Suomessa. Hunkseihin liityin 2012 keväällä. Esiintymisessä viehättää jännitys tehdä asioita elävän yleisön edessä sekä se fiilis kun yleisö villiintyy ja me saamme sen aikaan, sitä parempaa fiilistä on vaikea hakea. Keikkamatkat ovat todella hauskoja, mutta myös raskaita ja uuvuttavia.
Pitkät ajomatkat ja myöhäiset esiintymisajat (bileitä unohtamatta) käyvät välillä raskaaksi, mutta onneksi meillä on hyvä työporukka ja hyvä henki ryhmässä, kaveria autetaan tilanteessa kuin tilanteessa.
Ystävyys onkin toinen suuri syy miksi tätä haluaa tehdä kivojen kokemusten ja keikkojen lisäksi. Veikkaisin että meikäläisellä on parhaat työkaverit mitä maa päällään kantaa. Hyvästä kunnosta huolehtiminen on siis tärkeää sekä esteettisesti että jaksamisen kannalta.
Itse harrastan kuntosalilla käyntiä ja lenkkeilyä ja opetan myös näitä asioita omille personal training-asiakkailleni. Terveys, rakkaat ystävät ja perhe niistä koostuu tämän miehen onni, näihin asioihin myös kaikilla on varaa.
Viisi faktaa minusta:
- Olen tosi kova Tappara-fani
- Olen skeitannut ja lumilautaillut melkein 10-vuotta
- Inhosin nuorena esiintymistä ja esitelmien pitoa
- Omistan omat dj-laitteet ja soittelen niillä kotona (ehkä joskus yleisönkin edessä)
- Olen Akaasta kotoisin, eli pikku-kaupungin kasvatti