Ville Erola
“Muista, ettet ole pelkkä taiteilija, vaan olet taideteos”
Pituus: 176 cm
Paino: 82 kg
Silmien väri: Sininen
Synt. pvm: 7.7.
Horoskooppi: Rapu
Jäsenyys: Elokuu 2009
Kotikaupunki: Heinola, Suomi
Olen kotoisin pienestä ja suloisesta Heinolasta, Suomesta. Kasvoin siellä leikkien, urheillen ja opiskellen. Hunkseihin ajauduin vuonna 2009, kun muut pojat bongasivat minut eräästä toisesta tanssiryhmästä. Tulin ryhmään seikkailunhaluisena nuorukaisena, mutta erityisesti siitä syystä, että rakastan esiintymistä. Minulla on myös tavoitteita ja unelmia päästä tekemään omaa musiikkia ja esittämään sitä.
Tunnen olevani parhaimmillani, kun saan auttaa ihmisiä ja koenkin jonkinlaiseksi velvollisuudekseni jakaa suurta energiamäärääni muille ihmisille tartuttaen hyvää oloa ja mieltä. Olen touhunnut tähän ikään mennessä jo kaikenlaista ja tunnen kuinka erilaiset voitetut haasteet, kuten juuri kirjoittamani kirja antavat minulle paljon enemmän kuin ottavat. Aionkin tehdä unelmieni eteen paljon töitä, sillä se on tähän mennessä tuottanut usein hedelmää. Lähetän kaikille 90 kiloa elämän iloa ja energiaa sekä puhinaa omien unelmienne tavoitteluun.
5 faktaa minusta:
- Juoksin ensimmäiset juoksukilpailut 1-vuotiaana
- Jalkapallo oli päälajini, mutta olen myös yleisurheillut ja hiihtänyt kilpaa
- Luen joka ilta iltarukoksen
- Haluan tehdä omaa musiikkia
- Rakastan herkkuja