Janne Vaittinen
“Olen erittäin allerginen negatiiviselle energialle”
Olen kotoisin Tuusulasta, Suomesta, jossa vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni täysikäisyyteen asti. Pienenä olin jo innokas esiintyjä. Olin mukana nuorisoteatterissa ja kuvasimme isoveljeni kanssa paljon lyhytelokuvia. Myöhemmin mukaan tuli myös showpaini sekä musiikkiharrastus, joista jälkimmäinen on vahvasti mukana elämässäni tänäkin päivänä. Teen hunksien ohella töitä DJ:nä.
Ennen Hunkseja olen kokeillut myös paljon erilaisia ammatteja kuten portsari, karaokevetäjä, puhelinmyyjä, rakennustyömies jne. Hunkseissa olen ollut mukana kesäkuusta 2015. Koen olevani etuoikeutettu, koska saan nyt tehdä juuri sitä mitä rakastan eli esiintyä.
Esiintyessä sisälläni virtaa ilo, adrenaliini ja tunnen oloni vahvaksi. Se on mahtavaa ja haluan panostaa siihen ja saada sitä kautta myös yleisön nauttimaan hyvää tunnetta jota nautin myös itse. Tykkään kannustaa myös muita ihmisiä tulemaan pois kuoresta ja voittamaan ujous. Yksi Haaveeni olisikin toimia jonakin päivänä elämäntapavalventajana.
5 faktaa minusta:
- Ylä-asteella minulla oli pitkät hiukset. Lauloin hevibändissä ja painoin noin 50 kiloa
- Olen Salatut Elämät -televisiosarjan fani ja katson jokaisen jakson.
- Tykkään iskelmämusiikista.
- Salainen paheeni on syödä jäätelöä ja lähes aina useampi litra kerralla.
- Uskon vahvasti karmaan ja siihen, että jokaisella asialla on jokin tarkoitus elämässä.